Vuoden Keittiöteko 2017 -palkinto Yhteinen Pöytä -toimintamallille

7.11.2017

Fredmanin perustaman Vuoden Keittiöteko -kilpailun pääpalkinto on päätetty antaa Vantaan kaupungin ja Vantaan seurakunnan hallinnoimalle Yhteinen Pöytä -toimintamallille. Yhteinen pöytä on verkosto, joka luo mallia vantaalaiselle, yhteisölliselle ruoka-aputoiminnalle ja hävikkiruoan keskitetylle jakelulle. Tuomariston äänestyksessä toiselle sijalle sijoittui Finnair ja lentävä kouluruoka, jolle myönnettiin Suomi100-kunniakirja ja yleisön suosikiksi valikoitui ravintoloitsija Iiro Toivanen.

Vuoden Keittiöteko -kilpailussa etsittiin tekoa tai tiimiä, joka on luonut ammattikeittiöön uusia toimintamalleja, teknologiaa tai palvelumalleja, luonut elämyksiä aterian nauttijalle sekä uudistanut vanhoja, toimimattomia malleja sekä tehostanut yrityksen tai Suomen yhteisten varojen käyttöä tinkimättä mausta ja laadusta. Toista kertaa järjestettyyn Vuoden Keittiöteko -kilpailuun tuli maalis-syyskuun aikana lähes 40 ehdotusta, joista osassa mainittiin sama ehdokas. Kaikkiaan ehdotettiin 32 eri tekoa. Tänä vuonna ehdotuksissa korostui hävikin pienentämiseen, kiertotalouteen, kestävään kehitykseen ja parhaisiin makuihin liittyvät teot. Kävi selvästi ilmi, että suomalaisissa ammattikeittiössä on valtava määrä osaamista, rohkeutta ja halua uudistaa vanhoja toimintamalleja. Tänä vuonna järjestettiin ensimmäistä kertaa yleisöäänestys, jossa yleisö pääsi äänestämään kymmenen ehdokkaan lyhyestä listasta suosikkiaan. Yleisöääniä kertyi lokakuun aikana yli tuhat.

Yhteinen pöytä yhdistää hävikkiruoan hyötykäytön ja ruoka-avun kehittämisen

Yhteinen pöytä on kahden suuren toimijan, Vantaan kaupungin ja Vantaan seurakunnan, yhteistyö hävikin ohjaamiseksi ruoka-apua tarvitseville ja hävikin hyödyntämiseen kansalaistoiminnassa ja yhteisöruokailuissa. Yhteisellä pöydällä ei ole omaa ruoka-avun jakoa eikä omia leipäjonoja, vaan he tarjoavat tähän työhön keskitetyn logistiikkapalvelun: hävikkiterminaalin. Verkostoon kuuluu noin 30 ruokahävikin lahjoittajaa ja noin 35 ruokahävikkiä vastaanottavaa tahoa, minkä kuljetuksista hävikkiterminaali vastaa.

Vuoden Keittiöteko -kilpailun tuomaristo kiitti päätöksenteossaan Vantaan toimintamallia rohkeudesta ja kyvystä ajatella ja toteuttaa perinteisiä asioita uudella tavalla. Se täytti Vuoden Keittiöteko -kilpailun kriteerit erinomaisesti. Lisäksi tuomaristo kiinnitti huomion hävikkiterminaalin logistiikan tehokkuuteen ja yhteisen ruokailun sosiaalisen vaikutuksen huomioimiseen ja edistämiseen, sekä toivoi tämän rohkaisevan muita kuntia ja kaupunkeja.

Voittajatiimi palkitaan matkalla Torinoon kannustamaan Suomen edustajaa tiimeineen kokkien olympialaisissa, Bocuse d’Or -osakilpailussa, kesäkuussa 2018.

Suomi100-kunniakirja kouluruokaa ylistävälle teolle

Toiselle sijalle tuomariston äänestyksessä sijoittunut Finnair ja lentävä kouluruoka palkittiin Suomi100-kunniakirjalla. Tuomaristo halusi antaa erityismaininnan Finnairin teolle ja kiitti Suomen maabrändiä vahvistavaa, julkisia palveluja ja kansainvälistä liiketoimintaa yhdistävää innovatiivista tekoa erinomaisuudestaan. Tämä keittiöteko nostaa ylpeydellä esiin niitä tekijöitä, jotka osaltaan tukevat joka koulupäivä suomalaista koulutusta, kehitystä, hyvinvointia ja kulttuuria.

Yleisön suosikki valikoitui enemmistöäänin

Yleisön suosikiksi nousi ylivoimaisin enemmistöäänin ravintoloitsija Iiro Toivanen, joka yhdessä Hope ry:n kanssa lahjoittaa ravintoloidensa lounailta jäänyttä ylijäämäruokaa vähävaraisille lapsiperheille. Toimintamalli on helposti monistettavissa ja vastaa vahvasti ruokahävikistä käytyyn keskusteluun. Vuoden Keittiöteko -kilpailun järjestäjänä toivomme, että Iiro Toivasen innoittamana myös muut ravintolat Suomessa lähtevät mukaan ylijäämäruoan lahjoittamiseen.

Vuoden Keittiöteko 2017 -tuomaristo

  • Mika Halmesmäki, johtaja, Kespro
  • Risto Karmavuo, johtaja, Place to be Haaga / ruokatuotannon koulutusohjelman johtaja Haaga-Helia
  • Heli Koivuniemi, päätoimittaja, Aromi-lehti
  • Seija Kurunmäki, johtaja, ELO-säätiö
  • Risto Mikkola, luova johtaja, Kotipizza Oyj
  • Marjut Huhtala, toiminnanjohtaja, AMKO ry
  • Merja Ahola, ruokapalvelupäällikkö, Sodankylän kunta
  • Eero Vottonen, Suomen Bocuse d’Or -edustaja kaudelta 2015-2017
  • Peter Fredman, toimitusjohtaja, Fredman Professional Kitchen Oy

Katso video Vuoden Keittiöteko 2017 -palkinnon voittajasta täältä.

Lisätiedot: Toimitusjohtaja Peter Fredman, Fredman Professional Kitchen Oy, p. 050 4011 616 tai peter.fredman@fredmangroup.com

Fredman Group