Tekoäly tulee myös keittiöön

19.4.2018

Tiistaina Heurekassa järjestetyn Food Tech 2018 -seminaarin ehdoton kohokohta oli maailman ensimmäinen robotin suorittama roast. Heurekan robotti Pepper roastasi siinä huippukokki Henkka Alenia hyväntahtoisilla ilkeyksillä.

”Millainen on älykäs keittiö? No ihan mikä keittiö tahansa, jossa ei ole Henri Alenia.”

Pepper-robotin vitsit olivat todellisuudessa ihmisen kirjoittamia, mutta muuten Food Tech -tapahtuma korosti sitä tosiseikkaa, että tekoäly on tulossa myös ammattikeittiöihin.

Jokainen yritysjohtaja on kuullut monessa muussakin seminaarissa, että tekoäly on tulossa. Aika harva ymmärtää kuitenkaan vielä sitä, millaisia muutoksia tekoäly tulee aiheuttamaan liiketoiminnassa. Vielä harvempi on ryhtynyt käytännön toimiin tekoälyn hyödyntämiseksi omassa firmassaan.

Siksi jokaisen yritysjohtajan – ja vähän pienemmänkin pomon – kannattaa lukea ensi tilassa Antti Merilehdon tuore kirja Tekoäly – Matkaopas johtajalle. Se ei ehkä vielä saa jokaista johtajaa muuttaman yrityksensä strategiaa, mutta se on hyvä matkaopas, joka kannattaa lukea ennen matkalle lähtöä.

Merilehto selittää kirjassaan tekoälyn ja koneoppimisen periaatteet kansantajuisesti ja runsain käytännön esimerkein. Parasta on se, että hän käsittelee aihetta liiketoiminnan eikä teknologian näkökulmasta.

Kirjan kaikkein mielenkiintoisimmat huomiot liittyvät siihen, miten tekoäly muuttaa yritysten toimintatapoja ja kulttuuria. Kukaan ei voi ennustaa etukäteen, millaisia käyttötapoja koneoppimiselle ja tekoälylle voidaan kehittää ja miten uudet, älykkäät toiminnot tulevat muuttamaan asiakkaiden toimintatapoja ja siten koko yrityksen liiketoimintaa. Tämän vuoksi johdon tärkein tehtävä on luoda yritykseen kulttuuri, joka kannustaa kokeilemiseen.

”Sitä mukaa kuin koneoppiminen toteuttaa erilaisia työtehtäviä aiempaa tarkemmin, saamme lukea lehtiartikkeleita työn loppumisesta. Ainakaan tästä kohdasta katsottuna työ ei ole loppumassa, mutta sen muoto on varmasti muuttumassa entistä nopeammin”, Merilehto kirjoittaa.

”Koneen hoidettavaksi tulee tehtäviä, joissa se on ylivertainen: toistuvat ja tarkkuutta vaativat tehtävät, joihin on olemassa selkeä vastaus. Ihmisen paikka on hoitaa ihmiselle soveltuvat tehtävät, joista kenties tärkeimpänä on empatia.”

Tämä pätee aivan varmasti myös ammattikeittiöihin. Juuri näin olemme ajatelleen asian myös Fredman Groupissa. Kitchen Robon ja Chefsteinin kaltaisten palvelujen tehtävänä ei ole korvata kokin empatiaa ja luovuutta. Älykkäässä keittiössä asia on pikemminkin päinvastoin.

Mitä varmemmin ja tehokkaammin teknologia voi hoitaa rutiinihommat, huolehtia turvallisuudesta ja tarjota kokin käyttöön dataa, sitä paremmin keittiöammattilainen voi keskittyä asiakkaan kuuntelemiseen ja käyttämään luovuuttaan hänen palvelemisessaan. Niin kuin Merilehto kirjoittaa, huippuluokan asiakaskokemus syntyy operatiivisen tehokkuuden ja tunnetason vaikuttavuuden leikkaamispisteessä.

Tekoäly antaa kokillekin mahdollisuuden keskittyä entistä tehokkaammin tuohon tunnepuoleen ja luomaan asiakkaille ainutlaatuisia inhimillisiä elämyksiä. Siihen ei fiksuinkaan – tai hauskinkaan – kone pysty.

Peter Fredman
Hallituksen puheenjohtaja
Fredman Group Oy

Copyright © Fredman Group 2018

Fredman Group