Peter Fredmanin haastattelu Businessvalmentaja -lehdessä

15.10.2018

Teksti: Antti Kirves

Kohti täydellistä keittiötä

Fredman Group tunnettiin ennen muovikelmuista, ja kaikki oli ihan hyvin. Nyt yhtiö rakentaa täydellistä ammattikeittiötä. Miksi muutos?

Aiemmin Eskimo-nimisenä Elmu-kelmun valmistajana tunnettu Fredman Group otti muutama vuosi sitten ison askeleen tuotteiden valmistuksesta digitaalisten palvelujen tarjoamiseen.

”Kahvin suodattamisesta datan suodattamiseen. Se on se meidän matkamme, ja nyt ollaan vielä alkutaipaleella. Lähivuosina olemme jo enemmän teknologinen kumppani kuin perinteinen valmistaja”, sanoo hallituksen puheenjohtaja Peter Fredman.

Fredman Groupin edeltäjillä oli pitkä historia keittiöön liittyvistä tuotteita. Sitten tuli digitalisti Ville Tolvanen ja kysyi, miksi yhtiö on olemassa.

”Vastasimme ympäripyöreitä. Ville sanoi, että te olette jokin helvetin pihasadettaja – tavaraa menee joka puolelle, ettekä tiedä, minne sitä menee ja miksi joku ostaisi”, Fredman naurahtaa.

Ratkaisua alettiin etsiä keittiöstä, ja toiminnan keskiöön otettiin asiakas. Tolvanen liittyi yhtiön hallitukseen.

Fredmanin mukaan hänen yrityksellään oli kaikki hyvin, mutta status quo on yritykselle mahdoton tila.

”Muutokset pitää tehdä silloin kun menee hyvin, sillä vaihtoehdot ovat vähissä sitten kun menee heikosti. Kilpailija tulee aina sieltä ja keksii jotain parempaa, jos jäät tuleen makaamaan.”

Asiakkaan kanssa, teköälyn avulla

Fredmanin älykeittiö on digitaalinen palvelu, jossa sensorit mittaavat prosessia, olosuhteita, hygieniaa ja muita ruoan turvallisuuteen vaikuttavia tekijöitä. Tekoälyn avulla voidaan esimerkiksi ennustaa menekkiä ja vähentää hävikkiä.

Sensoriteknologia tulee kumppanilta, Fredman Group muodostaa datasta keittiötietoa jota sovelletaan ammattikeittiöiden prosesseissa sekä liiketoimintojen johtamisessa.

”Täydellinen keittiö tehdään yhdessä asiakkaiden ja toimialan parhaimmiston kanssa. Kukaan ei ollut miettinyt kokonaisuutta – sitä, miten ruoan prosessi kulkee ammattikeittiössä. Ajatusmalli lainattiin teollisuudesta ja siihen lisättiin ihminen”, Fredman sanoo.

Peter Fredman korostaa ulkopuolisen sparrauksen merkitystä radikaalissa muutoksessa.

”Osaava hallitus on ehkä yrityksen tärkein voimavara – ja vähiten hyödynnetty varsinkin suomalaisissa pk-yrityksissä. Tarvitaan tietotaito ja uskallus ideoida ja haastaa. Jos sitä ei ole omasta takaa, se pitää ottaa muualta.”

Kysyntää voisi olla maailmallakin. Pelkästään Euroopassa on 1,5 miljoonaa ammattikeittiötä.

”Kansainvälistyminen on meille iso juttu. Niille, jotka oikeasti pärjäävät, on koko maailma auki, mutta kilpailijoitakin on miljoona. Maailma ei ole ikinä valmis. Eikä keittiö”, Fredman nauraa.

Avainsanat uudistumiseen

  • Yrityksen olemassaololle pitää olla selkeä syy ja visio, joka puhuttelee kaikkia. Hallituksen, operatiivisen johdon, koko jengin pitää olla sen takana.
  • Muutosta tukevan sisäisen ja ulkoisen verkoston rakentaminen ja johtaminen on yksi tärkeimmistä asioista ja samalla suurimmista haasteita.
  • Viestintä. Vuorovaikutus tuppaa unohtumaan varsinkin kovassa rumbassa. Strateginen jalkauttaminen on 80–90-prosenttisesti viestintää.

Fredman Group on ollut mukana mahdollistamassa Tuukka Temosen toista kokopitkää draamaelokuvaa. Valmentaja-elokuva ensi-illassa 16.10.2018

Lisätietoja: www.valmentajaelokuva.fi

 

Fredman Group