Ismo Sipeläinen matkalla kokkien maailmanmestaruuskilpailuun

27.1.2019

Kuva: Kim Öhman

Suomen Bocuse d’Or-joukkue on matkalla kokkien maailmanmestaruuskilpailuihin. Kilpailu järjestetään Lyonissa tammikuun 29. ja 30. päivä. Suomen tavoite on olla mitallisijoilla.

Suomen joukkue lähtee kohti Lyonin kilpailuja vahvalla kokemuksella. Suomen edustaja Ismo Sipeläinen on osallistunut Bocuse d’Or-kilpailuihin Matti Jämsénin assistenttina vuosikymmenen alussa ja voittanut sekä kotimaisia että kansainvälisiä kilpailuja. Sipeläisen assistentti Johan Kurkela on kilpaillut menestyksekkäästi nuorten kokkikilpailuissa. Euroopan osakilpailussa Torinossa Suomen joukkue sijoittui 4.sijalle ja voitti parhaan vadin palkinnon.

5 tuntia 35 minuuttia kestävä kilpailu rakennetaan järjestäjän antamien raaka-aineiden ehdoilla. Vadilla esiteltävän ruoan pääraaka-aine on vasikan kyljysrivi, jonka seuraksi tulee valita vasikan sisäelimiä, esimerkiksi kateenkorvaa, maksaa tai munuaista. Kilpailutehtävässä kunnioitetaan Bocusen periaatetta siitä, että raaka-aine on annoksessa parhaimmillaan silloin, kun sen tunnistaa. Lisäksi vatitehtävässä tuodaan esiin kilpailijan maan identiteettiä sekä ruoassa että muotoilussa.

Lautasannostehtävässä kunnioitetaan klassikoita modernisoinutta Robuchonia ja valmistetaan  moderni tulkinta chartreusesta – klassisesta lämpimästä, koristeellisesta vihannes tai liha-vihannesterriinistä. Kilpailutehtävässä käytettävät raaka-aineet ovat kasvikset ja äyriäiset: osterit, kampasimpukat, sinisimpukat sekä sydänsimpukat.

Suomi kilpailee Lyonissa toisena kisapäivänä 30.1.2019 Suomen aikaa klo 9-14.35 ja tulosseremonia alkaa klo 19. Kilpailuja voi seurata live-lähetyksenä osoitteessa www.bocusedor.com, sekä tunnelmia kisakatsomosta Fredman Groupin Instagram-tililtä tunnnisteella #bocusedor2019. Matkalla mukana Vuoden Keittiöteko 2018 -kilpailun voittajat.

Taustaa

Bocuse d’Or on maailman arvostetuin kokkikilpailu. Kilpailua on järjestetty vuodesta 1987 ja sen perusti kuuluisa ranskalainen keittiömestari, keittiötaidon uudistaja Paul Bocuse. Paul Bocuse siirsi kilpailun johtajuuden pojalleen Jerôme Bocuselle vuoden 2017 kilpailujen alla. Paul Bocuse menehtyi 20.1.2018.

Bocuse d’Or -kilpailukausi kestää kaksi vuotta. Ensimmäisenä vuonna pidetään sekä maakohtaiset edustajakarsinnat että maanosakohtaiset karsintakierrokset Euroopassa, Amerikassa ja Aasiassa, joiden kautta valikoituu toisen vuoden 24 finalistia. Loppukilpailu pidetään joka toinen vuosi tammikuussa Lyonissa, Ranskassa.

Kilpailu koostuu 5 tunnin 35 minuutin pituisesta suorituksesta, jonka aikana valmistetaan 14 annosta vadilta tarjoiltavaksi ja 14 annosta lautasille. 

Suomi on ollut mukana Bocuse d’Or-kilpailussa 13 kertaa. Maamme paras sijoitus on Matti Jämsénin 4. sija vuonna 2015. 

Kilpailukausi 2018-2019

Suomen edustajaksi valitun Ismo Sipeläisen kisakausi alkoi helmikuun 2018 alussa. Ensimmäinen etappi oli Torinossa järjestettävät Euroopan osakilpailut 11.-12.6.2018,  joissa Suomi tuli neljänneksi ja sai parhaan vadin erikoispalkinnon. Finaali järjestetään 29.-30.1.2019 Lyonissa, joissa palkintosijoista kilpailee 24 maata ympäri maailman. Kilpailupäivä arvotaan noin kuukautta ennen kilpailuja. Suomella on tavoitteena olla finaalissa kolmen kärjessä.

Suomen edustaja Ismo Sipeläinen, 28, on osallistunut Bocuse d’Or-kauteen kahdesti, 2010-2011 Matti Jämsénin assistenttina ja 2014-2015 Matti Jämsénin valmennustiimin jäsenenä. Työuransa Sipeläinen on tehnyt GW Sundmansilla, ravintola Olossa ja Finnjävelissä.

Sipeläisen assistenttina kilpailuissa toimii Johan Kurkela, 21, joka on ollut 2014-2015 Bocuse d’Or-kaudella joukkueen päivittäisessä työssä avustavana keittiöassistenttina. Hän on kilpaillut menestyksekkäästi EuroSkills- ja Nordic Young Chef-kisoissa. Johan valmistui ravintolakoulu Perhosta vuonna 2016 ja on työskennellyt ravintola Olossa ja Ultimassa.

Fredman Group