Kun kaikki myyvät aterioita take awayna, on aika erottua kilpailijoista

18.11.2020

Keväästä alkaen foodservice-alalla on nähty muutos, jossa ravintolat ja ammattikeittiöt toinen toisensa perään siirtyivät myymään aterioita take awayna. Tämä on käytännössä ollut ainoa keino pelastaa niin ravintolan liiketoiminta kuin henkilöstön työpaikat koronavarotoimien estäessä normaalin ravintolaliiketoiminnan. On ollut huikeaa nähdä, kuinka sitkeitä alan yrittäjät ja työntekijät ovat olleet, kun he kerta toisensa jälkeen ovat taivuttaneet toimintansa uuteen muotoon sopeutuessaan jatkuvasti muuttuviin rajoitustoimiin. Olemme saaneet todistaa sellaista taisteluhenkeä ja venymistä, että siitä voisi moni ottaa opiksi – vaikkei foodservice-alaa ryöpyttänyttä kohtuuttomuutta soisikaan kenellekään. ’Hattu päästä’ tuon asenteen ja yhteishengen ääressä.


 

Koronapandemian jatkuessa kuukausia ja kuukausia, ja lähitulevaisuuden näkymien osoittaessa, ettei tilanteeseen ole tulossa muutosta ihan hetkeen, on tullut aika miettiä, kuinka erottautua kilpailijoista.

Take away -myynti ei ole enää kilpailuvaltti. Niinpä on keksittävä uudet kilpailuedut!

Tosiasia on, että vaikka take away -myynti pelastikin ravintoloita kenties välittömältä konkurssilta, niin nyt olemme tilanteessa, jossa kaikki muutkin myyvät aterioita take awayna. Ravintola-asiakkaan näkökulmasta ravintolat eivät eroa toisistaan siinä, kuka voi toimittaa ateriat sinne, minne asiakas haluaa, koska kaikki toimittavat. Selviytyäkseen jatkossakin ravintoloiden on löydettävä uusia keinoja asiakkaiden saamiseksi ja pitämiseksi. Take away -myynti ei ole enää kilpailuvaltti. Niinpä on keksittävä uudet kilpailuedut!

Mikä vaikuttaa kuluttajan ostopäätökseen?

Viime kuukausien aikana on julkaistu tutkimustuloksia, jotka kertovat kuluttajien ostokäyttäytymisen muutoksesta koronapandemian myötä. Ihmiset siirtyivät sankoin joukoin ostamaan ja tilaamaan tuotteita ja palveluita verkosta. Verkko-ostoksille ryhtyi myös aiempaa laajempi joukko erilaisia kuluttajaryhmiä eli aivan uusia asiakaskohderyhmiä. Myös take away -ostamisen suosio nousi aivan uudelle tasolle. On ennustettu, että aterioiden ostaminen take awayna tulee myös jäämään pysyvästi aiempaa korkeammalle tasolle. Näin siis sittenkin, kun koronapandemia on jonain päivänä selätetty ja ohitse.

Puukuitupohjainen Comple®-kartonkivuoka voidaan lajitella kartonkijätteeseen.

Puukuitupohjainen Comple®-kartonkivuoka on ammattilaisen valinta ruoan kuumentamiseen, pakastamiseen, säilyttämiseen ja kuljettamiseen turvallisesti. Comple®-konseptiin kuuluu kymmeniä eri vaihtoehtoja, joista autamme valitsemaan juuri sinun tarpeisiisi sopivimman ratkaisun. Comple®-kartonkivuoat voidaan lajitella kartonkijätteeseen.

 

Tutkimustulokset osoittavat myös sen, että kuluttajat ovat tänä päivänä varsin tiedostavia ja heidän ostopäätökseensä vaikuttavat mm. se, kuinka ekologisia heidän ostamansa tuotteet tai palvelut ovat. He ovat myös valmiita maksamaan korkeampaa hintaa sellaisesta tuotteesta tai palvelusta, joka on vastuullisesti tuotettu ja ympäristöä säästävä. Monesta muusta asiasta ollaan valmiita tinkimään, mutta ei näistä.

On ennustettu, että aterioiden take away -ostaminen tulee myös jäämään pysyvästi aiempaa korkeammalle tasolle. Näin siis sittenkin, kun koronapandemia on jonain päivänä selätetty ja ohitse.

Tuoreimmat tutkimustulokset osoittavat lisäksi sen, että koronapandemian myötä ihmiset ovat ostopäätöksissään antaneet painoa yhä enemmän sille, että tuote tai palvelu on kotimaassa valmistettu. Tästä esimerkkinä on sosiaalisessa mediassa leviävät julkaisut, joissa kannustetaan ihmisiä ostamaan tarvitsemansa tuote tai palvelu kotimaiselta yritykseltä. Tämä heijastanee sitä, että ihmiset haluavat omalla toiminnallaan – tässä tapauksessa omilla ostopäätöksillään – tukea kotimaista työllisyyttä ja talouskasvua, ja ovat näin mukana talkoissa pelastamassa oman maan taloutta näköpiirissä häämöttävältä talouskurimukselta. Vastaava kotimaisuutta suosiva ilmiö vaikuttaa olevan monessa muussakin maassa.

Ruoka ei maistu, jos on yhtäänkään epäilyä siitä, ettei sen syöminen ole turvallista.

Eikä lienee yllättävää, että koronapandemian myötä myös ruokaturvallisuus on noussut kuluttajien tietoisuuteen. Keittiöhygienia ja elintarviketurvallisuus ovat olleet toki foodservice-alan ammattilaisille aina itsestäänselvyys, mutta vasta nyt ravintoloiden asiakkaatkin ovat ymmärtäneet sen tärkeyden. Ruoka ei maistu, jos on yhtäänkään epäilyä siitä, ettei sen syöminen ole turvallista.

Uusiutuvista luonnonvaroista valmistettu materiaali, bagasse, on ekologinen vaihtoehto muoville. Fredman bio lounasrasia on 100% biohajoava.

Fredman bio lounasrasiat ovat ekologinen, tiedostava valinta. Tämä uusiutuvista luonnonvaroista valmistettu materiaali, bagasse, on ekologinen vaihtoehto muoville. Fredman bio lounasrasia soveltuu kylmälle ja lämpimälle ruoalle ateriapakkaukseksi. Se soveltuu hyvin myös öljyisiin ja rasvaisiin ruokiin, ja on ateriarasiana tukeva. Fredman bio lounasrasia on mikron ja uunin kestävä, ja ammattilaisen valinta ruoan kuljettamiseen turvallisesti. Fredman bio lounasrasia on 100% biohajoava.

 

Aterian optimaalinen lämpötila takaa parhaat maut

Tutkimustulokset kertovat tapahtuneista muutoksista kuluttajien ostokäyttäytymisessä, mutta tärkeää ravintolan asiakkaille on tietysti myös se, että hänen tilaamansa ateria maistuu hyvältä. Tämä lienee tärkein kuluttajan ostopäätökseen vaikuttava tekijä, mutta ei siis enää ainoa, jonka perusteella he tekevät valintoja. Parhaiden makujen säilymisen kannalta olennaista on, että ateria kulkee ammattikeittiöstä asiakkaan kotikeittiöön tai työpaikalle optimaalisen lämpöisenä – siis kylmänä tai kuumana, riippuen ruoasta.

Parhaiden makujen säilymisen kannalta olennaista on, että ateria kulkee ammattikeittiöstä asiakkaan kotikeittiöön tai työpaikalle optimaalisen lämpöisenä – siis kylmänä tai kuumana, riippuen ruoasta.

Fredmanin take away -pussin paperi on FSC®-sertifioitu ja elintarviketurvallista. Pussi on täysin biohajoava ja voidaan lajitella biojätteeseen.

Fredmanin ruoan pakkaamiseen ja säilytykseen tarkoitetut ekologiset paperiset take away -pussit suojaavat parhaita makuja kuivumiselta ja bakteereilta esimerkiksi vitriinimyynnissä. Tarttumaton ja rasvankestävä take away -pussi sisältöineen voidaan laittaa suoraan parilaan tai uuniin. Pussin paperi on FSC®-sertifioitu ja elintarviketurvallista. Pussi on täysin biohajoava ja voidaan lajitella biojätteeseen.

 

Voisiko take away -myynnin hoitaa fiksummin?

Take away -myynti on siis tullut jäädäkseen. Sen vuoksi sen toteutustapaan onkin nyt viisasta kiinnittää huomiota.

Keväällä ruoan ulosmyynti käynnistettiin kiireessä. Liiketoiminnan ja työpaikkojen pelastamisen kannalta tärkeintä oli, että take away -myynti saatiin avattua äkkiä. Siinä kiireessä ei ehditty ihan hirveästi miettiä, millaisilla tuotteilla ja ratkaisuilla ruoan ulosmyynti toteutettiin. Nyt on aika pysähtyä tarkastelemaan, onko se toteutettu niin fiksusti kuin voisi.

  • Toimivatko take away -rasiat ja pakkaukset sujuvasti ammattikeittiön prosesseissa?
  • Ovatko rasiat sopivan kokoisia ruoka-annoksille?
  • Pysyvätkö rasiat kiinni kuljetuksen aikana?
  • Pysyykö take away -ateria perille saakka optimaalisen lämpöisenä?
  • Vettyykö rasia lämpimän ruoan höyryissä (eli veden kondensoituessa pakkausmateriaaliin) muodottomaksi?
  • Kestävätkö rasiat rasvaa, kuumentamista uunissa tai lämmitystä mikrossa?
  • Onko pakkaustuotteiden hinta-laatusuhde kohdallaan?
  • Ovatko pakkaukset ympäristön tai kierrätettävyyden kannalta ongelmallisia?
  • Onko take away -rasioiden saatavuudessa ja toimitusvarmuudessa haasteita?
  • Täytyykö pakkauksia ’metsästää’ joka ostokerta kivien ja kantojen alta, eli mistä niitä onnistuu löytämään ja vieläpä järkevällä hinnalla, jotta koko take away -myynti ei kellahda tappiolle?

 

Me Fredmanilla tunnemme niin keittiöammattilaisten arjen kuin myös kuluttajien ostopäätöksiin vaikuttavat tekijät, ja voimme tarjota asiakkaillemme vastuullisia ratkaisuja ruoan take away -myyntiin.

Mikäli jossain edellä mainituista asioista on ongelmia, nyt on aika tehdä tarvittavat korjaustoimet. Fredmanilta löytyy ammattikeittiöille ratkaisut, joilla näitä voidaan korjata.

Me Fredmanilla tunnemme niin keittiöammattilaisten arjen kuin myös kuluttajien ostopäätöksiin vaikuttavat tekijät, ja voimme tarjota asiakkaillemme vastuullisia ratkaisuja ruoan take away -myyntiin. Asiakaspäällikkömme kartoittavat veloituksetta ravintolanne tarpeet ja tarjoavat niihin juuri sinun ravintolaasi parhaiten palvelevat ratkaisut. Sellaiset, joihin myös asiakkaat voivat olla tyytyväisiä.

Fredmanin valmistamat kartonkiset ja biohajoavat kartonkirasiat voidaan kompostoida tai kierrättää biojätteen mukana.

Fredmanin valmistamat kartonkiset ja biohajoavat kartonkirasiat ovat ammattilaisten valinta ruoan kuljettamiseen. Kolmioleivät, wrapit ja muut take away -tuotteet säilyvät tuoreina ja siisteinä kartonkirasioissa, jotka kestävät kosteutta ja rasvaa sisäpinnan saumattoman biokalvon ansiosta. Kartonkirasiat voidaan kompostoida tai kierrättää biojätteen mukana.

 

Mistä näitä ekologisia ja vastuullisesti tuotettuja take away -tuotteita voi ostaa?

Fredmanin tuotteita ja työvälineitä ammattikeittiöille ja ravintoloille myyvät useimmat foodservice-alaa palvelevat tukut sekä niiden verkkokaupat ja lisäksi monet päivittäistavaraketjut. Laajimman valikoiman tuotteita löydät Fredmanin omasta verkkokaupasta, mutta suosittelemme myös pyytämään omaa logistiikkakumppaniasi tilaamaan tuotetta valikoimiinsa, mikäli jokin tuote ei vielä kuulu tukkusi valikoimiin.

Fredman-tuotteita saa myös asiakaspainatuksella, joten halutessasi tuotteisiin vaikkapa yrityksen brändi-ilmeen, ota yhteyttä alueesi asiakaspäällikköön. Suomen foodservice-alan tuotteiden ja palveluiden myyntitiimin yhteystiedot löydät täältä.

Asiakaspäällikkömme kartoittavat veloituksetta ravintolanne tarpeet ja tarjoavat niihin juuri sinun ravintolaasi parhaiten palvelevat ratkaisut. Sellaiset, joihin myös asiakkaat voivat olla tyytyväisiä.

Tässä vielä linkki artikkeliin, jossa esittelimme joitain ravintoloiden ja ammattikeittiöiden take away -myyntiin soveltuvia tuotteitamme. Lisätietoa niistä löydät Fredman-verkkokaupasta tai kysymällä asiakaspäälliköltämme. Myös asiakaspalvelumme auttaa aina mielellään!

Lisätietoa Fredmanin vastuullisuusvisiosta ja työstä sen eteen löydät täältä. Löydät sieltä myös tietoa laatu- ja tuoteturvallisuudesta, ympäristöystävällisyydestä ja jäljitettävyydestä sekä tietoa erilaisista sertifikaateista niin tuotteille kuin toiminnallekin.

Fredman verkkokauppa keittiöammattilaisille

Klikkaa verkkokauppaan tästä!

Fredman Group