Eskimo-konsepti on paljon muutakin kuin Elmukelmua

20.5.2015

Jos pitäisi valita yksi asia, josta meidät nykyään vielä tunnetaan, valitsisin klassikkotuotteemme Elmukelmun. Saamme siihen liittyen paljon ideoita ja aloitteita, kommentteja ja kysymyksiä. Etenkin miehillä tuntuu olevan siihen intohimoinen suhde: milloin kelmu tarttuu huonosti, milloin liian tiukasti, joskus sitä on vaikea repäistä irti katkaisuterää pitkin, joskus terä tuntuu liian terävältä… Eskimo ja varsinkin uusi Eskimo-konseptimme on kuitenkin todella paljon muuta kuin Elmukelmua.

Kun tammikuussa julkistimme eskimolaisille uuden strategiamme, toimitusjohtajamme Peter Fredman käytti entisen Eskimon vertauskuvana rahtialusta, joka kuljettaa tavaraa paikasta toiseen. Tuotimme tavaraa ja jakelimme sitä tehokkaasti. Uuden Eskimon vertauskuvaksi hän oli nostanut luksusluokan risteilyaluksen. Tiedättehän, sellaisen, joka risteilee Karibialla tai Välimerellä satamasta toiseen ja joka tarjoaa upeita elämyksiä päivästä toiseen. Se on vetovoimainen konsepti, minkä voi itse todeta kesäaikaan Helsingin keskustassa, jonne kansainvälisten risteilyalusten matkustajat piipahtavat pariksi tunniksi aistimaan pääkaupunkimme tunnelmaa.

Eskimo-konsepti on rakennettu vastaamaan asiakkaidemme; kotikulinaristien ja ammattikeittiöiden henkilökunnan, päivittäiseen prosessiin, joka edeltää hetkeä aterian äärellä. He suunnittelevat menun, hankkivat ja kuljettavat raaka-aineet, valmistavat ja säilyttävät ruoan, usein kuljettavat valmiin aterian eteenpäin – ainakin ammattikeittiöistä – ja lopuksi puhdistavat keittiön ja kierrättävät kaikki mahdolliset tarvikkeet ja pakkaukset.

Lyhyesti sanottuna Eskimo-konsepti on erinomainen kokonaisuus tuotteita ja palveluita ruoan valmistukseen, säilytykseen, kuljettamiseen ja keittiön puhdistamiseen. Ei siis vain luettelo yksittäisiä tuotteita, vaan kokonaisuus. Tarkoituksenmukainen konsepti. Tämän mallin ymmärrettäväksi ja kiinnostavaksi tekeminen niin eskimolaisille itselleen kuin asiakkaillemmekin on yksi strategiamme toimeenpanon tärkeimmistä osa-alueista. Se vaatii toistoa, työtä ja lukematonta määrää keskusteluita, jotta ymmärrys kasvaa. Muutos on oikeastaan paljon suurempi kuin miltä se ensialkuun kuulostaa. Kuitenkin muutos yksittäisiä tuotteita valmistavasta ja myyvästä yrityksestä konseptin mukaisesti asiakkaita palvelevaksi yritykseksi on omasta mielestäni ihan mahtava mahdollisuus. Siksi tämä työ on niin motivoivaa.

Käytännössä teemme Eskimo-konseptin mukaisesti arkista työtä esimerkiksi ruokaturvallisuuden parantamiseksi, keittiöiden työn tehostamiseksi ja sen mielekkyyden kasvattamiseksi sekä tietenkin ruokahävikin vähentämiseksi. Tämän blogikirjoituksen kuvassa Nivalan ruokahuoltopäällikkö Sirpa Peltomaa ja keskuskeittiön emännät tarkastelevat yhdessä asiakaspäällikkömme Jori Lukkarin kanssa digitaalista omavalvontalaitetta, Eskimo OVAa. Sen käyttäminen on säästänyt työaikaa reilusti ja vähentänyt merkittävästi rutiinitöiden määrää. Päivittäin yli 300 nivalalaista vanhusta saa kotiinsa aterian, joka on pakattu tuossa etualalla näkyvillä laitteilla Eskimo Comple -vuokiin ja pikareihin ja lopulta kuljetettu perille lämpölaatikoissamme. Aterian perille saapuminen halutun lämpöisenä on emännille kunnia-asia. Meidän intohimomme on auttaa heitä onnistumaan tehtävässään.

Ja kyllä tuolla ammattikeittiöissäkin sitä Elmukelmua käytetään. Päivittäin sitä kuluu kuitenkin paljon vähemmän kuin vaikkapa puhdistamiseen käytettävää Eskimo Carita -kuituliinaa ja muita konseptiimme kuuluvia tuotteita, jotka täyttävät kriteerimme ”professional food contact”, ammattilaisten elintarvikekontaktissa edellyttämän laadun.

Me Eskimolla olemme parhaita makuja ja ruokaelämyksiä etsivien palveluksessa. Kehitämme ratkaisuja parhaiden makujen rakentamiseen. Synnytämme ideoita ruoan valmistamiseen, säilyttämiseen ja kuljettamiseen sekä keittiön puhdistamiseen. Arjen innovaatiot ohjaavat kehitystyötämme. Asiakkaamme näyttävät meille suuntaa parhaiden makuelämysten luomiseksi.

Me uskomme, että elämän parhaat hetket koetaan yhdessä aterioiden äärellä. Siksi me taistelemme parhaiden makujen puolesta. Eskimo-konseptimme mukaisesti.

 

Susanna Paloheimo
strategia- ja brändijohtaja

Fredman Group