Fredman Group

Fredman Group Oy:n vastuullisuuskatsaus viime vuodelta on julkaistu. Katsaus kertoo Fredmanin vastuullisuustyöstä, -teoista ja -tavoitteista.

”Vuosi 2023 voidaan sanoa olleen meille liiketoiminnallisesti pääosin ylläpitovaihetta haastavan edellisvuoden jälkeen. Liikevaihtomme 27,7 milj.euroa hieman laski edellisvuodesta, pääosin ammattikeittiösegmentin heikentyneen kysynnän vuoksi. Epävarmassa ajassa kehitimme toimintamme tehokkuutta ja laatua, nostimme toimitusvarmuutemme ennätyskorkealle ja saimme uuden merkittävän vientiasiakkuuden,” sanoo Fredmanin toimitusjohtaja Per-Henrik Hagberg.

Fredman vastuullisuustyön kulmakiviä vuodesta 2021 ovat olleet: vastuulliset raaka-aineet, kotimainen työ sekä hyvinvoiva henkilöstö.

Tutustu tarkemmin Fredmanin vastuullisuuskatsaukseen 2023

Vastuullisuus- ja ilmastotyön edistämiseksi Fredmanilla ollaan ylpeitä muun muassa siitä, että yritys kartoitti viime vuonna ensimmäistä kertaa koko yrityksen kattavan hiilijalanjäljen. Johdonmukaiset toimet oman toiminnan vaikutusten minimoimiseksi aina vuodesta 2016 alkaen näkyvät konkreettisesti siinä, että Fredmanin oman toiminnan päästöt ovat vain 0,07% kokonaispäästöistä. Työ hiilijalanjäljen pienentämiseksi koko arvoketjussa jatkuu, ja se on olennainen osa myöhemmin keväällä julkistettavaa Fredmanin päivitettyä vastuullisuusohjelmaa.

Nostoja vuodelta 2023

Käynnistimme alkuvuodesta 2024 vastuullisuusohjelmamme päivittämisen. Kartoitimme työtä varten sidosryhmiemme näkemyksiä vastuullisuustyöstämme sekä toteutimme kestävyysraportointidirektiivin (CSRD) ESRS-standardien mukaisen esiseulonnan. Näiden pohjalta päivitimme olennaisuusmatriisimme, johon uusi vastuullisuusohjelmamme tulee nojaamaan. Julkaisemme uuden vastuullisuusohjelmamme kevään 2024 aikana.

Tutustu julkaisuihimme:

Fredman Group Oy:n vastuullisuuskatsaus 2023

Fredman Group Oy:n vastuullisuuskatsaus 2022
Fredman Group Oy:n vastuullisuuskatsaus 2021