Julkaistu 27.5.2023
Fredman Group Oy:n vastuullisuuskatsaus vuodelta 2022 on julkaistu. Katsaus kertoo Fredmanin vuodesta ja perheyrityksen vastuullisuustyöstä, -teoista ja -tavoitteista.
Vuosi 2022 oli kaikkinensa hyvin poikkeuksellinen vuosi. Vallitsevasta maailman tilanteesta johtuva korkea inflaatio ja eräiden raaka-aineiden pitkä toimitusaika vaikuttivat toimintaamme ja tulokseemme heikentävästi. Erityisesti viennin tyrehtyminen näkyy viime vuoden liikevaihtomme laskuna, sanoo Fredmanin toimitusjohtaja Per-Henrik Hagberg.
Fredman päivitti viime vuonna strategiaansa, jossa vastuullisuus on keskeisessä roolissa.
Perheyhtiömme perustamisesta lähtien olemme halunneet toimia vastuullisesti ja oikein ja pyörittää tuotantoamme resurssiviisaasti. Tänä päivänä pyrimme johdonmukaisesti kehittämään liiketoimintaamme kestävästi niin taloudellisen, sosiaalisen kuin ympäristövastuun näkökulmista. Unelmamme on, että yhdessä asiakkaidemme kanssa teemme kestävästä ruoanlaitosta arkipäivää ja tiedolla johdetuista keittiöistä alan standardin, Hagberg jatkaa.
Fredman kirkasti toiminnalleen olennaiset vastuullisuusteemat vuonna 2021. Vastuullisuustyön kulmakiviä ovat vastuulliset raaka-aineet, kotimainen työ sekä hyvinvoiva henkilöstö. Vastuullisuusteemoista ja niihin liittyvistä tavoitteista voit lukea katsauksestamme lisää.
2006: Tehtaalle oma kotimaisella puuhakkeella käyvä hakelämpölaitos
2016: Siirrymme 100 % uusiutuvaan sähköön
2020: Vaihdoimme tehtaan valaistuksen led-tekniikkaan
2021: Tehtaalle asennetaan oma aurinkovoimala. Tehtaan Scope 1 ja 2-päästömme vuonna 2022 olivat 4,3 tonnia CO2e. Sitä vastaava summa on kompensoitu kotimaan metsityshankkeella. Sertifioinnin ja hankkeen on suorittanut Ilmastoapu Oy.
Sope 1 ja 2 -päästöt toiminnassamme:
Scope 1: lämmitys: oma hakelaitos, aurinkokeräimet (veden lämmitys) ja osa sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla. Lämmön varavoimana kevyt polttoöljy, jonka käytöstä päästömme koostuvat.
Scope 2: ostettu sertifioitu tuulisähkö.
Fredman julkaisi ensimmäisen vastuullisuuskatsauksensa vuonna 2021.
Tutustu julkaisuihimme: