Ruokasuunnittelulla säästöjä ja helppoutta arkeen

Suunnittelemalla viikon ruoat etukäteen helpotat paitsi arjen paineita myös vähennät hävikkiä ja säästät kustannuksissa. Jääkaappiin kertyy liiankin helposti erilaisia jämiä purnukoiden pohjille. Ensimmäinen vinkkimme onkin raivata jääkaappi, säätää lämpötila oikeaksi (alle 6-astetta), ja sijoittaa kalat, kanat ja muut herkästi pilaantuvat jääkaapin kylmimpään osaan. Käy läpi tulevan viikon menot ja mieti, onko aterioilla mukana yksi, kolme, viisi vai kymmenen henkeä – varaamalla ruokaa ruokailijoiden määrän mukaan teet jo ison teon hävikin hallinnan kannalta. Eri aterioita suunnitellessa kannattaa myös hyödyntää uunin jälkilämpö (eli jos ohjeessa kypsennysaika on 45 minuuttia, voit sammuttaa uunin jo puolen tunnin kohdalla), valmistaa kerralla isompi satsi ja pakastaa siitä osa kiireisempiä päiviä varten. Kätevä tapa on hankkia vaikka kokonainen lohi, käyttää siitä osa heti ja kuutioida puolet pakkaseen odottamaan keittopäivää, jolloin sekaan tarvitsee enää lisätä kalalientä, keittojuureksia, (pakaste)sipulia ja tilliä.

Syksyn satokausi on oiva aika pakastaa uusia herkkuja talvea varten, joten sitä ennen käy pakkanen läpi, sulata tarvittaessa ja pyyhi hyllyt tai laatikot. Keitä vielä mahdollisesti jäljellä olevat vanhat marjat hilloiksi ja tutki mitä ihmettä pakkaseen onkaan kertynyt vuoden aikana. Resepteistä löydät ohjeemme pikahilloon, jolla piristät vaikka aamupuurot.

Alla vinkkimme kotikeittiöiden helpompaan arkeen. Lisää reseptejä ja vinkkejä voit poimia käyttöösi Instagram-tililtämme @fredmanfin.

Lue myös tutkimuksemme food preppailusta

Valmistus- ja säilytysvinkit kotikeittiöihin

Hillo pakastemarjoista

Pikkelöidyt vaarinkurkut

Pikkelöity punasipuli

Lohen graavaus

Soffritto