Ravintola Ultima – Vuoden Keittiöteko

Vuoden Keittiöteko -palkinto jaettiin kolmannen kerran

Fredmanin perustaman Vuoden Keittiöteko -kilpailun voittaja vuonna 2018 on Ravintola Ultima. Ultima on kiertotalousratkaisuja kokeileva ravintola Helsingissä.

Vuoden Keittiöteko -kilpailussa etsittiin tekoa tai tiimiä, joka on luonut ammattikeittiöön uusia toimintamalleja, teknologiaa tai palvelumalleja, luonut elämyksiä aterian nauttijalle sekä uudistanut vanhoja, toimimattomia malleja sekä tehostanut yrityksen tai Suomen yhteisten varojen käyttöä tinkimättä mausta ja laadusta. Kolmatta kertaa järjestettyyn Vuoden Keittiöteko -kilpailuun tuli  maalis-syyskuun 2018 aikana yli 50 ehdotusta. 

Ravintola Ultima kokeilee modernia kiertotaloutta hyperlokaalilla viljelyllä ravintolan sisällä

Ultima on Henri Alénin ja Tommi Tuomisen luotsaama ravintola. Toukokuussa 2018 avatusta ravintolasta löytyy mm. hydroponinen kasvihuonejärjestelmä, kahvinpuruissa kasvava sieniviljelmä, aeroponisesti kasvatettua perunaa, sekä biodesignlampuissa kasvavia saunasirkkoja. Katso videolta Ravintola Ultiman tarina.