Kategoria
Vahapaperi on ekologinen vaihtoehto kylmäsäilytykseen
Kotimaisista keittiötuotteistaan tunnettu Fredman (ent. Eskimo-brändi) tuo kauppoihin 50-luvulta tutun vahapaperin. Aiemmin erityisesti eväiden käärimiseen käytetty vahapaperi on ekologinen vaihtoehto kylmäsäilytykseen tuorekelmun ja folion sijaan. Fredmanin omalla tehtaalla Raumalla valmistettu vahapaperi on saanut jo hyvän vastaanoton Yhdysvalloissa, Suomessa se tulee kauppoihin syyskuussa.
– Vahapaperi ehkäisee mehukkaiden ruokien kuivumista ja vastaavasti myös suojaa kuivia ja rapeita ruokia kosteudelta. Vahapaperi säilyttää kestävällä tavalla ruoan laadun, mikä tarkoittaa myös vähemmän ruokahävikkiä, kertoo Fredmanin keittiömestari Ville Parkkinen.
Vahapaperia kannattaa kokeilla esimerkiksi kalan graavaukseen ja juustojen säilytykseen. Tarttumattoman pintansa se toimii hyvin myös leivonnan apuna suojaten pöytäpintoja.
TARTTUMATON JA KASVIPOHJAINEN VAHA EI VAIKUTA RUOAN MAKUUN
Vahapaperi on valkaisematonta FSC-sertifioitua paperia, jonka toinen puoli on päällystetty kasvipohjaisella karnaubavahalla. Vaha on yleisesti käytetty elintarviketeollisuudessa esimerkiksi hedelmien pintakäsittelyyn eikä se vaikuta ruoan makuun.
Käsittelemättömälle puolelle voi tehdä merkintöjä sisällöstä ja halutessaan sulkea paketin tiiviimmin teipillä. Käytön jälkeen vahapaperi laitetaan biojätteeseen ja pakkaus kartonginkeräykseen. Vahapaperi ei sovellu ruoan lämmitykseen.
Fredmanin vahapaperia myydään 30 cm x 10 m pakkauksissa. Tuotteen kuluttajahinta on noin 2,50 euroa.
Fredman investoi Rauman tuotantoon – tuotantokapasiteetti vahvistuu leivinpaperissa ja vuokatuotannossa
Fredman investoi tuotantonsa kehittämiseen ja päätuotantolinjojen uudistamiseen. Kyseessä on yrityksen lähes 30-vuotisen historian merkittävin uudistus.
Lue lisääFredman tuo kauppoihin Suomen ensimmäisen kierrätetystä alumiinista tehdyn folion ruoanlaittoon
Suomalainen keittiötuotteiden valmistaja Fredman tuo syksyllä kauppojen hyllyille kierrätetystä alumiinista tehdyn folion.
Lue lisää