Fredmanilaiset esittäytyvät: Jocke Nyberg
“Vauhtia on ja paljon innovoidaan yhdessä, mutta se on tärkeää, koska ala on muutoksessa koko ajan.”
Jokseenkin alkuperäisenä fredmanilaisena myyntitehtävissä toimiva Jouko “Jocke” Nyberg on paitsi mieletön tiedonlähde yrityksessä, myös monen ammattikeittiöasiakkaan tärkeä tuki. Hän on nähnyt alan kehitystä useammalla vuosikymmenellä. Jocke kertoo, miksi on viihtynyt Fredmanilla pitkään.
Vuonna 1994, epäsuorasti. Olin viettänyt ikimuistoisen vuoden koti-isänä esikoiseni kanssa, jäätyäni pois myyntitehtävistä Jyväshyvällä yritysoston yhteydessä. Työurani jatkui myynti- ja jakeluyrityksessä, joka myi kuluttajatuotteita Ahlström Kuluttajatuotteet Oy:n valikoimasta. Vuonna 1997 Christian Fredman osti liiketoiminnan kahden pääomasijoittajan kanssa. Siirryin uuteen yritykseen, päivittäistavarapuolen myynnissä jatkaen.
Tontilleni kuuluu koko Fredmanin konseptivalikoiman (tuotteet ja ratkaisut ruokatuotteiden valmistukseen, kuljetukseen, säilytykseen ja hygieniaan) myynti yritysasiakkaille Suomessa. Lisäksi olen mukana ammattikeittiöiden digitaalisen johtamisen, Chefstein®-palvelun myynnissä, jossa keskeistä on omavalvonnan automatisointi. Olen asiakkaiden tukena käyttöönotoissa, koska minulla on pitkä kokemus omavalvonnasta. Vastaan useammasta yksityisen ja julkisen puolen asiakkuudesta Etelä-Suomessa, kaakossa ja idässä, aina Varkauteen ja Tohmajärvelle asti. Asiakkaitani ovat esimerkiksi Valio Aimo sekä Wihuri, josta vastaan yhdessä työparin kanssa.
Tiedon jakaminen ja muiden auttaminen ohjaavat tapaani työskennellä. Jeesaan kaikkia kaikessa missä vain voin. Se on kaikkien yhteinen etu.
Täällä saa olla itsenäinen. Vauhtia on ja paljon innovoidaan yhdessä, mutta se on tärkeää, koska ala on muutoksessa koko ajan. Ideoida voi heitellä rohkeasti ja siihen kannustetaan, vaikka kaikkea ei voitaisikaan toteuttaa. Kulttuuri on avointa. Jos jokin ei toimi, siitäkin voi sanoa ääneen. Fokus täytyy tällaisessa avoimessa ilmapiirissä pitää, sillä se vie meitä yrityksenä eteenpäin.
Omavalvonta ja sen automaatio. Se on todella kiinnostavaa, vaikka en olekaan mikään bittinikkari. Sekä omavalvonta että automaatio ovat tätä päivää ja tietenkin äärimmäisen tärkeää asiakkaille. Pidän siitä, että voin antaa tärkeää palautetta tuotekehitykseen asiakkaiden kautta. Muitakin jänniä ja äärimmäisen hyviä uusia juttuja on tulossa.
Musiikista. Olen tehnyt musiikkia 70-luvulta asti ja teen sitä edelleen. Aloitin rummuista 13-vuotiaana ja vähän myöhemmin musiikki olikin työni. Lauloin The Zero -nimisessä rockabilly-bändissä ja teimme jopa 100 keikkaa vuodessa, muun muassa Saapasjalka Rockissa 10 000 ihmisen edessä. Viihdyn edelleen keikoilla omaa nimeäni kantavan, Jocke Nyberg Rock Band (JNRB), bändin kanssa. Se on rakkain lajini. En enää omista rumpuja, mutta kitarat löytyvät kotoa.