Ruokasuunnittelulla säästöjä ja helppoutta arkeen

Suunnittelemalla viikon ruoat etukäteen helpotat paitsi arjen paineita myös vähennät hävikkiä ja säästät kustannuksissa. Jääkaappiin kertyy liiankin helposti erilaisia jämiä purnukoiden pohjille. Villen ensimmäinen vinkki syksyyn onkin raivata jääkaappi, säätää lämpötila oikeaksi (alle 6-astetta), ja sijoittaa kalat, kanat ja muut herkästi pilaantuvat jääkaapin kylmimpään osaan. Käy läpi tulevan viikon menot ja mieti, onko aterioilla mukana yksi, kolme, viisi vai kymmenen henkeä – varaamalla ruokaa ruokailijoiden määrän mukaan teet jo ison teon hävikin hallinnan kannalta. Eri aterioita suunnitellessa kannattaa myös hyödyntää uunin jälkilämpö (eli jos ohjeessa kypsennysaika on 45 minuuttia, voit sammuttaa uunin jo puolen tunnin kohdalla), valmistaa kerralla isompi satsi ja pakastaa siitä osa kiireisempiä päiviä varten. Kätevä tapa on hankkia vaikka kokonainen lohi, käyttää siitä osa heti ja kuutioida puolet pakkaseen odottamaan keittopäivää, jolloin sekaan tarvitsee enää lisätä kalalientä, keittojuureksia, (pakaste)sipulia ja tilliä.

Satokausi on oiva aika pakastaa uusia herkkuja talvea varten, joten sitä ennen käy pakkanen läpi, sulata tarvittaessa ja pyyhi hyllyt tai laatikot. Keitä vielä mahdollisesti jäljellä olevat vanhat marjat hilloiksi ja tutki mitä ihmettä pakkaseen onkaan kertynyt vuoden aikana. Resepteissä Villen ohje pikahilloon, jolla piristät vaikka aamupuurot.

Alla keittiömestari Ville Parkkisen vinkit kotikeittiöiden helpompaan arkeen. Lisää reseptejä ja vinkkejä voit poimia käyttöösi Instagram-tililtämme.

Lue myös tutkimuksemme food preppailusta

Hillo pakastemarjoista

Välillä pakkaseen pääsee kertymään marjoja. Keitä niistä pikainen hillo ja käytä hilloa viikon mittaan (tuore)puuroihin, leivonnaisiin ja äkillisen makean himon iskiessä vaikka paahtoleivän päällä.

n 1 kg marjoja

hieman vettä

6 dl hillosokeria

Laita sulaneet marjat, vesi ja hillosokeri kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja anna kiehua kevyesti 10–15 minuuttia. Kuori vaahto pinnalta lusikalla tai reikäkauhalla. Nosta kattila liedeltä, jäähdytä hillo ja purkita. Säilytä jääkaapissa.



Pikkelöidyt vaarinkurkut

Mummon kurkut, isoäidin kurkut, hölskykurkut..nuo tutut klassiset ohuet ja etikkaiset kurkkusiivut saavat nyt uuden muodon. Vaarinkurkut leikataan ronskisti kuutioiksi, jolloin ne säilyttävät paremmin koostumuksensa hieman pitempään. Pikkelöimällä saat makua kasviksiin ja pidennät niiden säilytysaikaa.

 

2 kurkkua

½ dl sokeria

1 tl suolaa

1 ½ dl vettä

½ dl (väkiviina)etikkaa

tilliä hienonnettuna

 

Leikkaa kurkku pieniksi kuutioiksi. Sekoita sokeri ja suola keskenään, samoin vesi ja etikka. Kippaa kurkkukuutiot kannelliseen astiaan, ripottele suola-sokeriseosta sekä tilliä kurkkukerrosten väliin. Kaada päälle etikkaliemi, sulje kansi ja ravistele voimakkaasti. Anna kurkkujen maustua viileässä pakastusrasiaan pakattuna.

Vinkki: nosta kylmästä tarjolle aina vain tarvittava määrä kauniiseen tarjoiluastiaan tai suoraan annoksen päälle. Näin pikkelöidyt kurkut säilyvät käyttökelpoisina pitempään, kun ne eivät seiso pöydällä huoneenlämmössä.

Pikkelöity punasipuli

3 punasipulia

2 dl vettä

1 dl sokeria

1 dl etikkaa

1 tl suolaa

 

Kuori sipulit ja leikkaa ohuiksi suikaleiksi. Mittaa muut ainekset kattilaan ja kiehauta.

Lisää sipulisuikaleet ja kuumenna uudelleen kiehuvaksi.

Purkita, jäähdytä ja säilytä kylmässä.

Pikkelöity sipuli säilyy kylmässä parikin viikkoa ja sopivat lisäkkeeksi erilaisille proteiineille, salaatin sekaan, wrappeihin ja leipien päälle.

Lohen graavaus

lohifilee (500–700 g)

2 rkl karkeaa merisuolaa

1 rkl sokeria

reilusti hakattua tuoretta tilliä

 

Nypi lohesta ruodot. Ripottele pinnalle suola, sokeri ja tilli.  Taittele kala paketiksi Fredman vahapaperiin ja laita pieneen muovipussiin. Anna graavautua painon alla jääkaapissa 1-1 1/2 vuorokautta riippuen kalankoosta. Kääntele kalaa graavautumisen aikana. Pyyhi suolakiteet pois kalan pinnalta ennen tarjoilua. Koristele sitruunalla ja tuoreella tillillä.

Purkita, jäähdytä ja säilytä kylmässä.

Pikkelöidyt sipulit säilyvät kylmässä parikin viikkoa ja sopivat lisäkkeeksi erilaisille proteiineille, salaatin sekaan, wrappeihin ja leipien päälle.

Soffritto

Mirepoix, Soffritto, Sofrito, Refogado eli suomeksi makupohja on yksi vakiopreppauksia, jos jostain jää yli muutama sellerin varsi. Italialaiseen versioon pilkotaan suhteessa 1-1-2 porkkanaa, varsiselleriä ja sipulia pieneksi hakkeeksi. Laita ainekset kattilaan, lorauta sekaan reippaasti hyvää (oliivi)öljyä ja anna hautua rauhassa miedolla lämmöllä pehmeäksi. Hautumisaika riippuu siitä paljonko aineksia kattilassa on, mutta n 45-60 minuuttia riittää isommallekin erälle.

Purkita jääkaappiin lähipäivien tarpeisiin, tai jos teit isomman erän, niin pussita pakkaseen valmiina litteinä käyttöannoksina. Soveltuu makupohjaksi pastaan, bologneeseen, patoihin, keittioihin ja kastikkeisiin. Arjen helpoin oikotie maukkaisiin ruokiin.

Pikkelöidyt sipulit säilyvät kylmässä parikin viikkoa ja sopivat lisäkkeeksi erilaisille proteiineille, salaatin sekaan, wrappeihin ja leipien päälle.

Valmistus- ja säilytysvinkit kotikeittiöihin