Kategoria

  • Fredman
  • Arto Mustikkaniemi Fredmanin kansainvälisen liiketoiminnan johtajaksi

    DI Arto Mustikkaniemi on nimitetty Fredman Group Oy:n kansainvälisen liiketoiminnan johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 1.8.2021 alkaen. Mustikkaniemi siirtyy Fredmanille KPK Yhtiöt -konsernista, jossa hän on toiminut kehitys-, liiketoiminta- ja kasvujohtajan tehtävissä.  

    – Mustikkaniemellä on vahvat näytöt kansainvälisen kasvun luomisesta sekä digitalisaation hyödyntämisestä kasvun vauhdittajana. Meillä on kovat tavoitteet myynnin kolminkertaistamisessa, ja valtaosaa siitä tavoitellaan Suomen ulkopuolelta, sanoo Per-Henrik Hagberg, Fredmanin toimitusjohtaja.

    – Foodservice-ala on pandemian jäljiltä erittäin mielenkiintoisessa vaiheessa. Ratkaisut mm. toiminnan tehostamiseen ja ruoka- ja asiakasturvallisuuden varmistamiseksi teknologian avulla kiinnostavat globaalisti. Digitalisaatio on mullistamassa myös tätä toimialaa ja luo uudenlaisia mahdollisuuksia alan eri toimijoille. On hienoa lähteä viemään kotimaista osaamista maailmalle, iloitsee Mustikkaniemi.

    Fredman ja SAGA voi- ja leivinpaperikoteloista poistuu muoviterät

    Fredman Group poistaa vähitellen muoviset katkaisuterät valmistamiensa Fredman- ja SAGA-kuluttajatuotteiden leivinpaperikoteloista sekä SAGA Voipaperin kotelosta. Muutos ei vaikuta tuotteiden käyttöön,...

    Lue lisää
    Tarja Heikkilä Peltolan Pussin liiketoimintajohtajaksi

    Liiketoimintajohtajana Heikkilä vastaa Peltolan Pussin liiketoiminnasta ja operatiivisen toiminnan johtamisesta yhdessä organisaation kanssa.

    Lue lisää