Kategoria

  • Ammattilaisille
  • Tagit

    Ravintoloitsija, pureeko konseptisi muuttuneessa markkinassa?

    Ravintolat ovat vihdon päässeet avaamaan makukeitaidensa ovet asiakkaille ja saaneet mahdollisuuden kuroa menetettyjä tuloja kiinni. Patoutunut kysyntä aiheuttaa rajoitusten höllentyessä ravintoloihin ryntäyksen, mikä osaltaan luo alalla uskoa tulevaisuuteen ja toiminnan ennustettavuuteen.

    Vanhaan totuttuun tapaan toimia ei kuitenkaan kannata sortua, sillä kuluttajakäyttäytyminen on pandemian myötä muuttunut. Paikkariippumaton työ on monen tietotyöläisen uutta arkea, joka vaikuttaa erityisesti lounasruokailutottumuksiimme. Ajan hengessä on katsottava eteenpäin – Mitä tapahtuu ravintolaliiketoiminnalle, kun -asiakkaiden ensihuuma laantuu tai jos pandemia ottaakin jälleen toisen suunnan?  

    Ennakointi ja erilaisiin tilanteisiin varautuminen on ravintoloissakin osa vastuullista liiketoimintaa. On ollut hienoa nähdä, kuinka moni ravintoloitsija on kääntänyt kriisin uudeksi aluksi. Nyt viimeistään on hyvä aika varmistaa, että ravintolan konsepti vastaa tätä päivää ja muuttunutta kuluttajakäyttäytymistä.  

    VIISI ASIAA, JOITA JOKAISEN RAVINTOLOITSIJAN ON HYVÄ KIRKASTAA
    1. Minkälainen ravintola haluat olla muuttuneessa toimintaympäristössä? Kenelle teet ruokaa ja mikä on kärkituotteesi? 
    2. Vastaako ravintolasi tämän päivän kuluttajan tarpeisiin?
    3. Miten markkinoit ravintolaasi tai kerrot turvallisuuskäytänteistä? Tavoittaako viestit kohderyhmäsi
    4. Ulkoterassin hyödyntäminen?
    5. Mitkä ovat take awayn ja uusien ruokakonseptien mahdollisuudet osana liiketoimintaasi?
    OTA VAHVA STARTTI UUTEEN NOUSUUN

    Kannustan ottamaan vahvan startin uuteen nousuun, ei vaan laskemaan tuoleja pöydiltä ja pistämään paikkoja näennäisesti kuntoon. Jos astuisit ravintolaasi itse asiakkaana, mitä näet ja aistit? Pyydä apua henkilökunnaltasi tai ulkopuoliselta, joka voi nähdä ravintolasi uusin silmin. Reilu vuosi on menty poikkeusoloissa vajailla tehoilla, joten osoita tulevalle vieraallesi, että olet käyttänyt ajan viisaasti.  

    Sanomattakin on selvää, että asiakkaiden ja työntekijöiden turvallisuus on alallamme keskeisin, yhteinen asiamme. Tee ravintolasi vastuulliset valinnat näkyväksi kuluttajalle kertomalla turvallisuuskäytänteistä ja jakamalla aktiivisesti tietoa nettisivuilla, sosiaalisen median kanavissa sekä työntekijöidesi kertomana. Kerronnalla luot ravintolakäynnistä asiakkaalle tarinaa, joka jatkuu hänen tulkitsemanaan eteenpäin kokemustensa mukaisesti.  

    VIIMEISTELE KEITTIÖSI DIGILLÄ

    Ehkäpä nyt olisi myös aika viimeistellä keittiösi digillä. Jos raaka-aineesi tai osa niistä, on jo esikäsitelty niin miksipä et esimerkiksi luopuisi kynästä ja paperista ja ottaisi keittiössäsi myös digiaskelta eteenpäin? Fredmanin Chefsteinin®-ratkaisun (linkki) avulla voit seurata elintarvikkeiden ja kylmälaitteiden lämpötiloja sekä keittiön muita kriittisiä seurantakohteita. Ratkaisumme parantaa ruokaturvallisuutta ja hygieniaa, tehostaa keittiön prosesseja sekä vähentävää ruokahävikkiä. Kerron mielelläni aiheesta lisää sinun keittiösi näkökulmasta!  

    Blogikirjoitus julkaistu alun perin Kespro.com-sivustolla 29.4.2021.


    Ville Parkkinen 

    Keittiömestari ja valmentaja 
    Fredman Group 

    Kirjoittaja toimii Fredmanin ammattikeittiöille kehitettyjen digitaalisten Chefstein®-ratkaisujen parissa ja tukee Food Tech -asiakkaiden liiketoimintaa sekö valmentaa keittiöammattilaisia. Parkkinen vaikuttaa alalla aktiivisesti mm. Etelä-Suomen keittiömestarit ry:n puheenjohtajana. 

    Festarikausi alkaa: vastuullinen ruokapakkaus vahvistaa brändiä

    Kesän ulkotapahtumissa ruoalla on merkittävä rooli onnistuneen tapahtumaelämyksen luomisessa. Ruokien tarjoilurasialla on merkitystä osana kokonaisuutta. Pakkauksen valinta kertoo myös yrityksen...

    Lue lisää
    Korona Investin ja Fredman Groupin välinen kauppa toteutui

    Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) on hyväksynyt kaupan, jolla pääomasijoitusyhtiö Korona Invest Oy:n yritysryhmään kuuluva rahasto Korona Fund IV Ky hankkii...

    Lue lisää