Kategoria
Suomi varmisti paikan Bocuse d’Or MM-finaalissa
Bocuse d’Or on maailman arvostetuin kokkikilpailu, jonka Euroopan osakilpailuun osallistui 17 maata. Näistä 10 parasta selvitti tiensä finaaliin. Suomen edustaja Johan Kurkela ja assistentti Aino Kasanen sijoittuivat kuudenneksi ja jatkavat matkaansa finaaliin. Voiton vei Tanska, toiseksi tuli kilpailujen isäntämaa Unkari ja kolmanneksi Norja. Kaikki Pohjoismaat mahtuivat kuuden kärkeen: Ruotsi viidenneksi ja Islanti kuudenneksi.
”Meillä oli tänään keittiössä tosi hauskaa! Sijoitustamme lukuun ottamatta olemme tosi tyytyväisiä suoritukseen. Emme saaneet kertaakaan kansainväliseltä kilpailuorganisaatiolta harjoituksiimme oikeanlaista unkarilaista lihaa, ja teimme suorituksen siitä nyt ensimmäistä kertaa, mikä voi kilpailuissa olla pieni riski. Siitä huolimatta ensimmäisten viiden minuutin jälkeen työskentely lähti tulemaan lihasmuistista ja sen jälkeen vain nautimme kisasta”, kertaa Kurkela.
”Kohti Lyonin loppukilpailua – treenaamme sinne tämän voimalla yhä kovemmin”, Kurkela sanoo.
Kilpailuissa valmistettiin lautasannos unkarilaisesta perunasta. Suomen annoksessa maistui karamellisoitu juusto, paistinperuna, tilli ja savustettu hapankerma. Tarjoiluvadilla esitellyn kilpailuruoan pakollinen raaka-aine oli unkarilainen metsäkauris, ankanmaksa, unkarilainen raejuusto ja hapankerma. Kauris muuntui Kurkelan käsittelyssä riistakäristykseksi ja ankanmaksalla täytetyksi palvatuksi satulaksi. Sen kanssa joukkue tarjosi muun muassa punajuuresta käsin muotoiltuja, marjoilla maustettuja ruusuja.
17 hengen tuomaristo arvioi annoksia maun, ulkonäön, pääraaka-aineiden käytön sekä omaperäisyyden perusteella. Lisäksi keittiötyöskentelyä arvioi erillinen tuomaristo.
”Suomen peruna-annos oli tyylikäs ja vati häikäisevä. Keittiötyöskentely oli moitteetonta ja heidän toiminnastaan näki, että kisaaminen oli hauskaa. Itse suoritus näytti ja maistui samalta kuin harjoituksissa”, eli todella hyvältä, peruna-annokset maistellut Eero Vottonen.
Suomen joukkuetta oli Budapestissa kannustamassa 50-päinen kannattajajoukko, joka koostui Bocuse d’Or Academy Finland ry:n yhteistyökumppaneista, ravintola-alan ammattilaisista ja joukkueen läheisistä. Suomen Bocuse d’Or – joukkueen kilpailukauden rahoituksen takaa Bocuse d’Or Academy Finland ry:n vahva yhteistyökumppanuus K-ryhmän kanssa. K-ryhmän kokoamaan kumppanuusverkostoon lukeutuu laaja edustus suomalaisia ja Suomessa keskeisesti toimivia elintarviketeollisuuden yrityksiä.
”Oli hienoa, että joukkuetta oli kannattamassa suuri ja kovaääninen joukko. Heidät todella kuuli myös lavalle ja kannustushuudot nostattivat tunnelmaa kisakeittiössäkin”, Vottonen sanoo.
Kysely: Yli puolet suomalaisista aikoo yksinkertaistaa joulua ja käyttää aiempaa vähemmän rahaa
Eniten stressiä aiheuttavat joulun taloudelliset kustannukset. Sen sijaan perhe ja ruoanlaitto hermostuttaa vain joka viidettä suomalaista.
Lue lisääValitse työtä Suomeen
Monet ruoanlaitossa tarvittavat paperit ja tuotteet ovat hyviä arkisia valintoja, joita ostamalla voi tukea työtä Suomessa.
Lue lisää