Kategoria

  • Ammattilaisille
  • Fredman
  • Kotikokeille
  • Tagit

    Kokki sinä olet tähti – tuemme Johan Kurkelaa Bocuse d’Or-kilpailussa

    Viime vuoden marraskuussa Helsingin Teurastamolla kolme tuntia kestänyt kokkauskilpailu päättyi Johan Kurkelalla (25) ilonkyyneliin – hänet tiimeineen nähtäisiin Suomen 16. edustajana maailman vaativimmassa kokkauskilpailussa, Bocuse d’Orissa

    —Olen toteuttamassa suurta haavettani ja tavoitteeni on olla ensimmäinen suomalainen Bocuse d’Or -kilpailujen voittaja. Kilpailijana olen hyvin määrätietoinen, omistautunut ja täydellisyyteen pyrkivä. Samalla on tärkeää, että meillä on tiiminä hyvä tehdä työtä yhdessä ja haluan, että muistamme pitää myös hauskaa. Bocuse d’Or -kilpailukausi on ainutlaatuinen kokemus.

    Yhteistyöllä Suomi esiin ruokamaana

    Kumppanit ovat keskeisessä asemassa, jotta Suomen Bocuse d’Or -kilpailujoukkue voi keskittyä harjoitteluun ja kilpailusuorituksiin. Rahallisen tuen lisäksi joukkueen harjoituskeittiössä tarvitaan parhaita keittiövälineitä, kun suorituksia hiotaan huippuunsa.

    —Perheyrityksemme 25-juhlavuoden kunniaksi halusimme vahvemmin tukea Suomen Bocuse d’Or joukkueen matkaa kohti menestystä. Suomi on upea ruokamaa ja kansainvälinen laajasti seurattu kokkikilpailu loistava areena esitellä osaamistamme, sanoo Fredman Groupin toimitusjohtaja Per-Henrik ”Roope” Hagberg ja jatkaa:

    —Ravintola-ala on kärsinyt paljon ja haluamme nostaa kokin ammatin ja arvostuksen esille, he ovat todellisia tähtiä. Uutena juttuna Bocuse d’Or tulee kaikkien ruoanlaitosta kiinnostuneiden ulottuville mm. tv-sarjan ja live-kokkauksien muodossa. Poikkeusajat on tehneet ruoanlaitosta jatkuvaa, hienoa tarjota uutta inspiraatiota myös kotikeittiöihin.   

    Kaudella 2021-2023 Suomen joukkueen menestystä tukee K-ryhmä sekä pääyhteistyökumppanit Fredman, Arla, HKScan, Unilever sekä moni muu elintarviteollisuuden yritys. Kumppanuusverkosto mahdollistaa ja rahoittaa myös Bocuse d’Or Academy Finlandin toimintaa.

    Budabestistä vauhtia podiumille Lyonissa

    Johanin, hänen assistenttinsa Aino Kasasen ja valmentajan Kalle Tannerin ensimmäinen tulikoe koittaa pian. Budapestissa 23.-24.3.2022 on suoriuduttava kymmenen parhaan joukkoon, jotta matka jatkuu kohti Lyonissa 2023 käytävää MM-finaalia. Podium-paikkaa lähdetään tavoittelemaan. Suomen Bocuse d’Or -joukkue on tullut loppukilpailuissa kahdesti neljänneksi, vuosina 2015 ja 2019.

    Viime vuonna Suomen joukkue taisteli MM-kilpailussa kuudenneksi edustajanaan Mikko Kaukonen. Tiimi sai erityiskiitosta ennennäkemättömästä take away -haasteesta. Fredman auttoi Suomen tiimiä varmistamaan annosten optimaaliset lämpötilat tarjoilulaatikoissa kriittisellä tuomarointihetkellä.

    Tähtikokkien Bocuse d’Or – Nelosella ja Ruudussa maaliskuussa

    Tähtikokkien matkaan pääset Nelosella ja Ruudussa 14.3. klo 19 alkavassa uudessa ohjelmassa. Siinä Bocuse d’Orissa mukana olleet Suomen huippukokit istuvat saman pöydän ääreen puhumaan ruoasta, itse kokkikilpailusta sekä elämästä ravintoloiden keittiöissä. Luvassa on myös ammattilaisvinkkejä kotikokkaajille. Sarjan juontaa Arman Alizad.

    Seuraa matkaa huipulle

    Seuraa ajankohtaisia tunnelmia matkalla kohti ruokamaailman huippua Instagram-tileillä @bocusedorfinland & @fredmanfin. Jaa oma Bocuse d’Or -hetkesi aihetunnisteella #bocusedorfinland.

    Lue lisää:

    Bocuse d’Or Suomessa
    Suomen Bocuse d’Or -edustajaksi Johan Kurkela – pääyhteistyöhön K-ryhmä kumppaniverkostonsa kanssa
    Bocuse d’Or saa taakseen kumppaneita

    Fredman täyttää 25 vuotta: muutos kotikeittiöissä näkyy tavoissa ja taidoissa

    5.7.2022 Kotikokkaus on kokenut melkoisen muodonmuutoksen neljännesvuosisadassa. Mummolasta tutut ruoanlaittotavat, kuten hapattaminen ja juurileivän leipominen, ovat nyt nosteessa. Vuonna 1997...

    Lue lisää
    Ota askel tulevaisuuteen – digitaalisuus tuo tehokkuutta ketjun toimintaan

    Monessa ravintolassa omavalvonta ja moni muukin raportointia vaativat tehtävä hoidetaan edelleen paperilla. Ravintolaketjun toiminnassa tämä lähestymistapa voidaan nyt jo unohtaa,...

    Lue lisää