Kategoria
Fredmanin hallitukseen ja johtoon uutta vahvistusta
Fredman-konserni on nimittänyt uudeksi henkilöstöpäälliköksi Sari Altosen sekä Fredman Keittiötuotteet-liiketoiminnasta vastaavaksi johtajaksi Peter Nymanin. Sari ja Peter kuuluvat Fredman-konsernin johtoryhmään ja molemmat aloittivat tehtävissään 1.elokuuta. Samaan aikaan Fredman-konsernin hallituksen jäsenenä aloitti myös investointipankkiiri Sami Miettinen.
Sari Altosella on pitkä ja monipuolinen kokemus HR-tehtävistä niin tuotannon työntekijöiden kuin asiantuntijaorganisaation tukemisessa. Sari tulee tehtävään Fazerilta, jossa hän toimi 20 vuoden ajan HR-tehtävissä eri liiketoimintojen parissa.
Peter Nyman on toiminut lukuisissa myynnin ja liiketoiminnan kehittämisen johtotehtävissä mm. Georgia Pacific Nordicissa, Haltilla ja Sinebrychoffilla. Edellisessä tehtävässään ennen Fredmania, Peter toimi Essity Finland Oy:n toimitusjohtajana vuodesta 2016 lähtien.
—Sari ja Peter ovat molemmat alansa huippuosaajia sekä heillä on kokemusta meitä isommista yrityksistä ja niiden toimintatavoista. Mahtavaa, että saimme Sarin ja Peterin kasvumatkallemme, sanoo Fredmanin toimitusjohtaja Per-Henrik Hagberg.
Fredmanin hallituksen jäseneksi nimitetty Sami Miettinen on tehnyt pitkän uran Lontoossa, ja hän on työskennellyt jättipankeissa kuten Credit Suisse, SEB ja Royal Bank of Scotland. Nykyisin hän on osakkaana Translink Corporate Finance -investointipankissa.
—Taustansa puolesta Samilla on vankka talous- ja rahoitusosaaminen, mutta myös vahva ohjelmistopalveluiden liiketoiminnan ymmärrys sekä hän on menestyneesti rakentanut ja kasvattanut uusia liiketoimintoja. Häntä kiehtoo mm. hieman katseilta piilossa olevan ammattilaiskeittiöiden SaaS-ohjelmistoalustamme kasvun vauhdittaminen, valottaa Peter Fredman, omistajayrittäjä ja Fredmanin hallituksen puheenjohtaja.
Lue myös:
Tubettava investointipankkiiri Sami Miettinen aloitti uransa unideprivaatiolla, Lontoossa hän oppi kierrättämään harrastuksia (Kauppalehti 1.8.2022)
Fredman täyttää 25 vuotta: muutos kotikeittiöissä näkyy tavoissa ja taidoissa
Fredmanin ensimmäinen vastuullisuuskatsaus on julkaistu
Edistystä vastuullisuustyössä – kohti uutta vastuullisuusohjelmaa 2025-2030
Fredmanin pitkäaikainen, vahva vastuullisuustyö on uuden vaiheen äärellä. Uusi vastuullisuusohjelma tuo sille selkeämmät, innostavat tavoitteet.
Lue lisääFredmanin ilmastotavoitteet ovat linjassa Pariisin ilmastosopimuksen kanssa
Kansainvälinen Science Based Targets -aloite (SBTi) on hyväksynyt Fredman Group Oy:n lyhyen aikavälin päästövähennystavoitteet.
Lue lisää