Kategoria
Paistopussien vastuullisuusvertailu: muovi vs paperi
Paistopussien kuumin sesonki on käsillä. Tästä vuodesta eteenpäin on viimeistään syytä tehdä kinkun paistopussin valinta vastuullisesti. Mutta onko paperinen aina vastuullisempi kuin muovinen paistopussi?
Joulukinkun ja monen muunkin uunissa paahdettavan tai höyrytettävän ruoan valmistuksessa on kätevää ja siistiä hyödyntää paistopussia. Kinkusta tulee pussissa mehevä. 66 %:lle suomalaisista joulu ei tule ilman kinkkua.
Eri materiaaleista valmistettavista paistopusseista vaihtoehdoista monelle tutuin on muovinen paistopussi. Taannoin kinkku saatettiin kääriä alumiinifolioon ja uusimpana markkinoille on tullut paperinen paistopussi. Vertailimme paistopussit ja selvitimme, mikä niistä on vastuullisin valinta.
Fredmanin vastuullisuusvision mukaan vuoteen 2030 mennessä kaikki tuotteemme ovat kierrätettäviä ja valmistettu uusiutuvista raaka-aineista. Tästä syystä esimerkiksi alumiinipaperi poistuu Fredmanin valikoimasta jo nyt. Yhtä toimivia, parempia vaihtoehtoja on olemassa.
Vertailuun jäljelle siis jäävät muoviset ja paperiset paistopussit. Kumpaan vaaka kallistuu, kun huomioon otetaan useita seikkoja?
Valmistusmateriaalit ja turvallisuus
Muoviset paistopussit: useimmiten läpinäkyvät paistopussit valmistetaan PET-muovista tehdystä muovikelmusta, joka on suunniteltu erityisesti ruoanvalmistusta varten ja siten ne ovat turvallisia paistokäytössä rasvaisiakin lihoja paistettaessa. Muovisia paistopusseja ei valmisteta Suomessa.
Paperiset paistopussit: Fredmanin Eko-paistopussit valmistetaan kotimaisesta FSC-sertifioidusta paperista Fredmanin Rauman tehtaalla. FSC-sertifiointi kertoo tuotteessa käytetyn raaka-aineen vastuullisuudesta. Paperiset paistopussit soveltuvat kaikkeen ruoanlaittoon; kinkun lisäksi muullekin lihalle, kanalle, kalalle ja kasviksille.
Kierrätettävyys
Muoviset paistopussit: kierrätetään energiajätteeseen, koska muovikierrätys on ainoastaan muovipakkauksille. Siten muovisia paistopusseja ei voi kierrättää muovipakkausjätteenä.
Paperiset paistopussit: paperisten paistopussien yksi suuri vastuullisuusplussa on se, että ne ovat biohajoavia. Ne voi kierrättää biojätteeseen tai kompostoriin suoraan käytöstä.
Käyttö ja valmistusmateriaalin asettamat rajoitukset
Muoviset paistopussit: soveltuvat erityisesti lihan kypsentämiseen. Voidaan käyttää uunissa tai mikrossa. Korkein paistolämpötila uunissa +200 astetta. Muovinen paistopussi ei saa olla kosketuksissa uunin seinämiin tai vastuksiin. Muovista paistopussia käytettäessä ruoka kypsennetään korkealaitaisessa uuniastiassa. Soveltuu pakastamiseen.
Paperiset paistopussit: soveltuvat lihan, kalan tai höyrytettyjen kasvisten kypsentämiseen hauduttamalla, höyryttämällä tai paistamalla. Voidaan käyttää uunissa ja mikrossa. Paperisia paistopusseja voi käyttää jopa +220 asteen lämpötilassa. Ei saa olla kosketuksissa uunin seinämiin tai vastuksiin.
Yhteenveto paistopussien vertailusta on helppo. Paperiset paistopussit ovat selkeästi vastuullisempi valinta, monellakin mittarilla.
Muoviset paistopussit puolestaan valmistetaan toistaiseksi fossiilisista lähteistä peräisin olevista raaka-aineista, kun taas paperiset paistopussit valmistetaan kotimaisesta, sertifioidusta paperista. Se on ihmis- ja ympäristöystävällisempi lähtökohta. Paperisten paistopussien kierrätys suoraan biojätteeseen on myös suuri vastuullisuusetu.
Paperiset paistopussit eivät kalpene käytössäkään muovisille. Ne saattavat olla jopa monikäyttöisempiä, sillä niissä valmistuu kätevästi myös kasvikset, jotka hyötyvät materiaalin paremmasta hengittävyydestä.
Lue, miltä suomalaisten kotien joulupöydän antimet näyttävät tänä vuonna. Teetimme kyselyn aiheesta.
Keittiöalan ammattilainen? Lue myös vastuullisuusvertailumme nitriili- ja vinyylikäsineistä.
Pitkän tähtäimen keino säilyvyyden pidentämiseen ja hävikin vähentämiseen: vakumoi!
Hävikkigame ja samalla arvokkaiden raaka-aineiden säilyvyyden parantaminen nousee uudelle tasolle vakumoinnin avulla, kun sitä sovelletaan koko ruoanvalmistusprosessissa.
Lue lisääKysely: Kolme neljästä käyttää kahvinkeitintä päivittäin, kaapin perällä pölyttyy useimmiten vohvelirauta
Selvitimme, mitä kodin pienkoneita omistetaan, mitä käytetään eniten ja mitkä pölyttyvät kaapin perällä.
Lue lisää