Kategoria
Suomalaista leivinpaperia myydään maailmalle kiihtyvällä tahdilla
Julkaistu 21.11.2023
Kotikokkauksen huippusesonki on käsillä ja leivinpaperi on yksi sesongin käytetyimmistä tuotteista. Viime vuonna keittiötuotteita valmistavan Fredmanin tehtaalta lähti maailmalle yli 100 000 kilometrin mitalta leivinpaperia. Se on Suomi 86 kertaa päästä päähän. Leivinpaperi on monitoimituote, joka kuuluu jokaiseen suomalaiseen keittiöön. Myös maailmalla markkinat ovat kasvussa. Amerikkaan viedään 33 senttiä leveää leivinpaperia, kun Suomessa leveys on 38 tai 40 senttiä. Lue vinkit, kuinka käytät leivinpaperia monipuolisesti ja turvallisesti.
Vaikka erilaiset teknologiset vempaimet yleistyvät kotikeittiöissä, leivinpaperin voittokulku jatkuu. Viime vuonna sitä valmistui keittiötuotteita valmistavan Fredmanin Rauman tehtaalla reilusti yli 100 000 kilometriä eli Suomi noin 86 kertaa päästä päähän. Vaikka kotikeittiöissä esimerkiksi airfryerin ja muiden pienkoneiden käyttö kasvaa, perinteinen leivonta ja ruoanlaitto pitävät pintansa ja ovat jopa kasvattaneet suosiotaan.
Kuvassa: leivinpaperi tuotantolinjalla Fredmanin tehtaalla Raumalla
Leivinpaperiarkki on suosiossa päihittänyt perinteisen rullan. Fredmanin mukaan myydystä leivinpaperista jo kaksi kolmasosaa on arkkia ja yksi kolmasosa rullaa.
Leivinpaperin vienti Amerikkaan kasvaa
Vielä joitakin vuosia sitten ulkosuomalaiset kaipasivat Suomesta muun muassa juustohöylää, astiakaappeja ja leivinpaperia. Juustohöyliä ja astiakaappeja ei ollut, ja leivinpaperi oli kehnoa. Amerikassa asuvat kotikokkaajat moittivat muun muassa paikallisen leivinpaperin heikkoa kuumuuden kestävyyttä ja moni ratkaisikin asian käyttämällä tarttumatonta foliota tai kypsentämällä ruoan suoraan pellin päällä.
Juustohöylistä ja astiakaapeista en tiedä, mutta suomalaisen leivinpaperin myynti Amerikassa on nyt kasvussa. Vaikka Amerikassa kaikki onkin suurta, sinne viemämme leivinpaperin leveys on vain 33 senttiä. Suomessa se on 5 tai 7 senttiä leveämpää. Muita leivinpaperin vientimaita ovat Alankomaat, Iso-Britannia, Ranska, Saksa, Tanska ja Espanja. Kaiken kaikkiaan koko viennin osuus on viidennes liikevaihdostamme, myös suodatinpusseista, Elmukelmusta ja pakasterasioista tunnetun kotimaisen Fredmanin liiketoimintajohtaja Peter Nyman sanoo.
Kuvassa: Peter Nyman kuvattuna Rauman tehtaan tuotannossa syksyllä 2023
Suurempaan uuniin suurempi leivinpaperi
Suomessa uunien vakiokoot ovat 60 x 60 cm ja 60 x 45 cm. Suurimpien mallien koko on 90 x 48 cm.
– Suuremmat uunit ja sen myötä suuremmat uunipellit yleistyvät koko ajan. Silloin myös leivinpaperista kannattaa valita iso leivinarkki. Se on kooltaan 40 cm x 50 cm, sopii hyvin leveämpään uuniin. Se sopii myös tavalliselle uunipellille silloin, kun tarvitaan leivinpaperia, joka yltää myös pellin reunalle, Nyman sanoo.
Etenkin vanhempien reseptien kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä raaka-aineiden määrä on usein laskettu pienelle uunipellille. Isoäidin pannukakkureseptillä lopputulos voi nykyuunissa olla nimensä mukainen, jos taikinaa on pellin alaan nähden liian vähän. Pannukakusta tulee ohut ja paistoaika on paksuuteen nähden liian pitkä.
Leivinpaperista on muuhunkin kuin uunipellin suojaksi – 5 vinkkiä
Näillä vinkeillä saat keittiöiden luottotuotteesta maksimaalisen hyödyn.
- Vuoraa. Kun vuoraat vuoat leivinpaperilla, säästyt liki kokonaan tiskaamiselta. Leivinpaperia voi käyttää myös paistinpannun ”kantena” estämässä rasvan roiskumista.
- Kaulitse. Pipareita leipoessa, laita toinen leivinpaperi taikinan päälle ja kaulitse sitten. Saat tasaisen pinnan, eikä taikina lämmetessään tartu kaulimeen.
- Suojaa. Laita leivinpaperi leikkuulaudan päälle, kun käsittelet joulukaloja. Hajut eivät tartu lautaan ja käsittely on hygieenisempää. Voit myös torjua kermavaahdon vatkausroiskeet levittämällä kulhon päälle leivinpaperin, jossa on reikä vatkaimelle.
- Kypsennä. Kypsennettävän ruoan voi kääriä leivinpaperin sisään, jolloin ruoka kypsyy hautuen.
- Koristele. Leivinpaperista voi kääräistä pursottimen, jonka avulla vaikkapa suklaalla koristelu on vaivattomampaa.
Tarkista leivinpaperin käyttölämpötila
Leivinpaperi on yleisesti suunniteltu käytettäväksi yhden kerran. Kotikeittiössä paperia voi tästä huolimatta käyttää useimmiten uudelleen. Tämä tulee kuitenkin tehdä harkiten ja huomioiden, ettei paperissa välttämättä ole tuotteen täysiä ominaisuuksia jäljellä. Paperin uudelleen käytössä olennaista on tarkistaa, ettei paperiin ole edellisestä käyttökerrasta jäänyt ruoantähteitä tai rasvaa. Leivinpaperi ei saa myöskään pursuta uunipellin yli ja osua kuuman uunin seinämiin. Kuuma seinä tai vastus voi sytyttää paperin liekkeihin.
Kannattaa myös olla tarkkana siinä, millaisessa lämpötilassa leivinpaperia käyttää. Jos tuotepakkaukseen on merkitty 225 asteen lämpötila, leivinpaperia ei saa käyttää sitä kuumemmassa uunissa. Joitakin leivinpapereita, kuten Fredmanin leivinpaperia ja leivinarkkia, voi käyttää vielä 250 asteen lämmössä. On tärkeää lämmittää uuni käyttölämpöön ennen leivinpaperin sisään laittoa. Joissakin uuneissa lämpötila voi lämmitysvaiheessa hetkellisesti kohota tavoitelämpöä korkeammaksi.
Fredmanin leivinpapereilla on ympäristöystävällisyydestä ja vastuullisuudesta kertovat Joutsenmerkki ja PEFC-sertifikaatti. PEFC-metsäsertifiointi tarkoittaa, että metsiä hoidetaan kestävästi ja hyvin.
Käytön jälkeen Fredmanin leivinpaperin voi hyvillä mielin kierrättää biojätteen mukana. Kaikki leivinpaperit eivät kuitenkaan ole biohajoavia, joten oikea lajitteluastia kannattaa tarkistaa tuotteen pakkauksesta.
– Leivinpapereista Fredmanin leivinpaperi ja leivinarkki ovat biohajoavia. Niitä ei ole valkaistu eikä niiden valmistuksessa ole käytetty fluori- tai kloorikemikaaleja. Lisäksi paperin pinnoitteena käytetään silikonia, joka tekee leivinpaperista tarttumattoman. Pakkauksen voi kierrättää kartonkikeräykseen, Nyman sanoo.
Aiheesta muualla:
2 asiaa, jotka kannattaa aina tarkistaa leivinpaperista – ja virhe, jota tulee aina välttää (Ilta-Sanomat 21.11.2023)
Edistystä vastuullisuustyössä – kohti uutta vastuullisuusohjelmaa 2025-2030
Fredmanin pitkäaikainen, vahva vastuullisuustyö on uuden vaiheen äärellä. Uusi vastuullisuusohjelma tuo sille selkeämmät, innostavat tavoitteet.
Lue lisääFredmanin ilmastotavoitteet ovat linjassa Pariisin ilmastosopimuksen kanssa
Kansainvälinen Science Based Targets -aloite (SBTi) on hyväksynyt Fredman Group Oy:n lyhyen aikavälin päästövähennystavoitteet.
Lue lisää