Keittiöammattilaisilla on vahva luottamus suomalaiseen Fredmaniin

17.11.2021

 

Suomalaisella Fredmanilla on erittäin vahva maine ja korkea luottamuksen taso keittiöammattilaisten keskuudessa. Fredman nähdään taloudellisesti vakaana, hyvin johdettuna ja uudistuvana toimijana, jonka tuotteet ja palvelut edistävät keittiössä ruokaturvallisuutta. Yrityksen palveluja ollaankin myös valmiita suosittelemaan ja hankkimaan. Tiedot käyvät ilmi tutkimusyhtiö T-Median Fredmanille toteuttamasta Luottamus&Maine -tutkimuksesta.

-Olemme todella otettuja asiakkaidemme luottamuksesta. Lämmin kiitos kaikille meille palautetta antaneille sekä upealle henkilökunnallemme, jota ilman tämä ei olisi ollut mahdollista. Tästä on erittäin hyvä jatkaa toimintamme kehittämistä entisestään, sanoo Fredman Group Oy:n toimitusjohtaja Per-Henrik Hagberg.

Tutkimus toteutettiin ensimmäistä kertaa vaativalla Luottamus&Maine-menetelmällä. Kyselyssä vastaajat arvioivat Fredmanin hallintoa, taloutta, johtamista, innovatiivisuutta, vuorovaikutusta, tuotteita ja palveluita, työpaikkaa ja vastuullisuutta. Tulokset näillä kaikilla tarkasti määritellyillä ja tutkitusti luottamusta rakentavilla osa-alueilla olivat erittäin hyvät – osin jopa kiitettävät. Vahvimmat tulokset Fredman sai taloudesta, johtamisesta, uudistumisesta. Fredman nähtiin myös hallinnoltaan avoimena ja läpinäkyvänä toimijana. Eniten parannettavaa löytyi vuorovaikutuksessa ja työnantajuudessa – näiltäkin osa-alueilta Fredman sai jo hyvälle tasolle yltävät arvosanat.

-Tutkimus osoitti, että arviot maineen eri osa-alueilla olivat keskenään tasapainossa, mikä kertoo yhtiön toiminnan olevan vahvalla pohjalla.  Keittiöammattilaiset kokevat, että yhtiö kykenee toteuttamaan toimintansa tarkoitusta myös eettis-moraalisesti kestävällä tavalla. Vastuullisuus ja hallinnon avoimuus sekä läpinäkyvyys olivat poikkeuksellisen korkealla tasolla suhteessa muihin yrityksiin – ei ihme, että Fredmanin asiakkaiden luottamus yhtiöön on korkealla, toteaa T-Median toimitusjohtaja Harri Leinikka.

Luottamus&Maine-malli (®) seuraa maineen kahdeksaa osa-aluetta asteikolla yhdestä viiteen.

Maineen keskusluvun virhemarginaali on vain ± 0.04-yksikköä.

≥ 4.00 Erinomainen tulos
3.50 – 3.99 Hyvä tulos
3.00 – 3.49 Kohtalainen tulos
2.50 -2.99 Heikko tulos
< 2.50 Erittäin heikko tulos

Kysely toteutettiin 7.-24.9.2021 välisenä aikana ja siihen vastasi 195 T-median validoimaa Fredmanin food service -sektorin asiakasta ympäri Suomen.

Fredman Group